Pitopalvelu
Hankasalmi
Elinan Eväistä saat persoonalliset, juuri sinulle räätälöidyt juhlat ja palvelut
Pitopalvelu
Hankasalmi
Elinan Eväistä saat persoonalliset, juuri sinulle räätälöidyt juhlat ja palvelut

Elinan Eväät Oy
Emäntä Elina Manninen pyörittää yritystä kotonaan, mutta liikkuu asiakkaan varaamiin paikkoihin varsin joustavasti, olipa se sitten perinteinen juhlatila tai yllätysjuhlat luonnon helmassa.
Luonto onkin Elinalle tärkeä, hän lähtee mielellään melomaan ja retkeilemään aina kun siihen on mahdollisuus… ja eväistä ei tingitä -periaatteella.

Elinan Eväät on toiminut Hankasalmella vuodesta 2015 alkaen.
Vuoden 2023 lopussa Elina teki vaikean päätöksen. Hän sanoi itsensä irti pitkäaikaisesta vakituisesta palkkatyöstä ikäihmisten parista ja päätti toteuttaa haaveensa yrittäjyydestä. Kahdeksan vuotta sivutoimisena toimittuaan yritys on saavuttanut laajan asiakaskunnan.
Elina on saanut palautetta mutkattomasta vuorovaikutuksesta, joustavuudesta ja tilannetajusta. Hän mukautuu luontevasti juhlan luonteeseen, olipa sitten kyseessä rennot syntymäpäiväjuhlat tai muistotilaisuus


Tärkeät tilaisuutesi hoituvat suunnittelusta loppusiivoukseen
Palvelut räätälöidään aina asiakkaiden tarpeiden mukaan.
Olipa ajatuksissasi tyhy-retki, ruokakurssi, noutoruoka, juhlat, täytekakut, voileipäkakut tai mitä sitten tarvitsekaan, otathan rohkeasti yhteyttä, niin suunnitellaan yhdessä.
Voit myös halutessasi hakea noutoruoan, jonka Elina on pakannut valmiiksi nostettavaksi pöytään juhlapaikallasi.
Nuotioruokakurssit ryhmille
Kurssi sopii esim. tyhy-päivään, järjestöille, kaveri- tai polttariporukoille.
Kurssin jälkeen ei enää tee mieli paistaa retkillä pelkkää makkaraa ja lettuja, vaan kokeilla jotain uutta.

”Elinan Eväät on luotettava ja varma pitopalveluyritys, jonka kautta olemme saaneet herkut sekä pienempiin tapahtumiin, että yli 100 hengen häihin. Elinan kanssa kommunikointi on ollut helppoa ja vaivatonta ja ruoka on ollut aina moitteetonta. Myös omat toivereseptit on saanut toteutettua. Elinan paikallistuntemus ja suhteet ruuan toimittajiin ovat olleet mukava lisä ja ruoka on ollut paitsi todella hyvää, myös mahdollisimman lähellä tuotettua. Lämmin suositus Eväille!”